torstai 24. maaliskuuta 2011

Miksi kaksi on parempi kuin yksi?

Hei vaan pitkästä aikaa, onko kevääni tehnyt oloni paremmaksi, kun mikään ei ole pitkään aikaan niin paljoa vituttanut. Sitä tiedä en, mutta tänään törmäsin erittäin perseestä olevaan asiaan.

Kokosin tuossa lipastoa, johon loppuvaiheessa tarvitsi RISTIPÄÄMEISSELIN! Minulla oli vaan sellainen taltta. Miks vitussa pitää olla kahta erilaista ruuvia mihin tarvitsee kahta erilaista meisseliä. Kuka Einstein on tämänkin mennyt taas keksimään?

Siis voi saatana, aikani yritettyäni saada niitä ristipääruuveja sillä taltalla kiinni niin oli pakko luovuttaa ja kyllä vitutti. Vittu ruuvi kun ruuvi ja meisseli kun meisseli. Päättäkää siellä Eduskunnassa jo, että tästä lähtien Suomessa on vaan yhdenlaisia ruuveja ja meisseleitä.

Kuka keksii muita yhtä vituttavia asioita jotka ovat sama asia mutta silti niistä on pitänyt tehdä kaksi erilaista versiota?!?!

2 kommenttia:

  1. Hehkulamppujen "kannat"! Kun pitää olla isoo ja pientä ja keskikokosta niin yrittää siinä sitten kaupassa arpoo että mikähän siihen minun lamppuun passaa.. ja sit nyt kun niitä kohta ei ees oo enää ja yks vitun viherpiipertäjien energiasäästölamppu maksaa jonku 10€ niin hiphei!

    VastaaPoista
  2. ahhahh, paras blogi pitkään aikaan, kyllä sun vitutukses pisti naurattamaan, ja löysin parikin asiaa mitkä vituttaa itseäni myös :'D pakkohan tätä on alkaa seuraamaan!

    btw, ruuvin koosta riippuen käytä puukkoa/veistä :D

    VastaaPoista